Tietosuojaseloste

Pähkinärinne-Seura ry:n tietosuojaseloste 

Rekisterin pitäjänä toimii Pähkinärinne-Seura ry (jatkossa seura), joka ylläpitää jäsenrekisteriään Microsoft 360-sovelluksessa. Jäsentietoja säilytetään vähintään henkilön/yrityksen/yhteisön/edustajan jäsenyyden ajan ja tarvittaessa tämän jälkeen rekisteriä ylläpitävien hallituksen jäsenten katsoman tarpeellisen ajanjakson verran tarvittavaa seurantaa ja/tai tilastointia varten.  Jäsenrekisterin tietojen käyttö tähtää viestinnän mahdollistamiseen jäsenten tavoittamiseksi, palvelujen tarjoamiseksi ja väliaikaisesti käytettynä esimerkiksi tilaisuuksien järjestämiseen.  Sähköpostien lähettämiseen jäsenille seura käyttää Microsoft 360 sovelluksen lisäksi SendInBlue-palvelua. 

Liittyessäsi seuraan sinun ei ole pakko antaa muita henkilötietoja nimen ja puhelinnumeron lisäksi, mutta mikäli päätät tehdä näin, emme mahdollisesti pysty tarjoamaan kaikkia palveluitamme sinulle, lähettämään esimerkiksi kokous- ja tapahtumakutsuja. Emme luovuta tietojasi ulkopuolisille.  Emme siirrä tietoja EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle. Tietoja voidaan kuitenkin käyttämiemme palveluiden sisällä siirtää EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle, mutta ainoastaan sellaisissa palveluissa, jotka takaavat eurooppalaisen tietosuoja-asetuksen mukaisen tietosuojan tason, kun tietoa liikutellaan globaalissa infrastruktuurissa. 

Jäsenen erotessa tai jäsenyyden päättyessä hän voi pyytää tietojen poistoa jäsenrekisteristä ja mahdollisista tilastoista sähköpostipyynnöllä osoitteesta sihteeri(at)pahkinarinneseura.fi. Muuna aikana kun jäsenkauden päättyessä tehty pyyntö kaikkien henkilötietojen poistoon päättää jäsenyyden ennen jäsenkauden päättymistä. Jäsenellä on oikeus tietojensa tarkastamiseen / korjaukseen jäsenrekisteristä pyydettäessä. Tietopyyntö esitetään sihteerille sähköpostilla osoitteeseen sihteeri(at)pahkinarinneseura.fi. 

Lisätietoa tietosuojaselosteesta voit pyytää sähköpostilla osoitteesta sihteeri(at)pahkinarinneseura.fi. 

Seura pitää oikeuden muuttaa tätä tietosuojaselostetta Suomen lainsäädännön mukaisesti noudattaen asianmukaista ja hyvää käytösmallia. Muutoksista tullaan aina ilmoittamaan yhdistyksen kotisivuilla tai rekisteröidyille suoraan.