Vantaan pähkinärinteessä sijaitsevan Lammaspuiston vehreillä nurmilla, tapahtui jotain ennennäkemätöntä. Elokuisena kesäviikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestetyn Kino Lammaslampi ja LammasRock -tapahtuman luoma kokemus oli vantaalaisten mieleen: tapahtuma oli kaupunkilaisten mielestä Vantaan vuoden paras kulttuuritapahtuma 2023. Vantaan Sanomien tunnustuspalkinto luovutettiin tapahtumajärjestäjille Vantaan kaupungin järjestämässä Vantaan Kulttuurigaalassa 1. marraskuuta kulttuuritalo Martinuksessa.

Tapahtumaviikonlopun monipuolinen ja kiinnostava ohjelma veti paikalle tuhansia osallistujia. Perjantai-illan päätapahtuma oli ulkoilmaelokuvanäytös, joka keräsi yhteen perheet ja ystäväporukat. Kino Lammaslampi -ulkoilmaelokuvanäytökseen oli vapaa pääsy ja viime vuoden tapaan huolella valittu kotimainen elokuva ja leffapiknik lämpimässä kesäyössä kiinnosti ihmisiä. Klaus Härön ohjaama elokuva Rakkaani merikapteeni, oli koskettava draamaelokuva iättömästä rakkaudesta ja anteeksiannosta. Chicagon kansainvälisillä elokuvajuhlilla palkittu elokuva valloitti myös ulkoilmaelokuvaa hiiren hiljaa seuranneen yleisön sydämet.

Ennen elokuvaa Lammaspuistossa järjestettiin paneelikeskustelu alueellisista ympäristöaiheista, joka sai osallistujat pohtimaan ja keskustelemaan ajankohtaisista ympäristökysymyksiä yhdessä päättäjien kanssa. Paneelikeskusteluun osallistuivat Hannu Palmu (Kesk), Siri Ahokas (Kok.), Stefan Åstrand (RKP), Jan Axberg (KD), Hanna Valtanen (Vihr.), Ulla Kaukola (SDP), Marita Knevel (Liik.) ja Elina Nykyri (Vas.). Keskusteluttajana toimi Jarmo Lounassalo ja avustajana Tarja Päivärinne Pähkinärinne -Seurasta.

Lauantaina päästiin juhlimaan Lammasrockin merkeissä koko perheen voimin. Päivän aikana oli tarjolla perheystävällistä ohjelmaa, kuten nukketeatteriesitys. Paikalliset yritykset esittelivät toimintaansa ja lapsille riitti ihmeteltävää Friherrsin VPK:n paloauton vierellä.
Paikalliset bandit Kostea Alapohja, Janne Kaunisto, Nuthill Cowboys, Tom Eklund & Liivit Boys, sekä Tres Reinos Band saivat yleisön tanssimaan ja laulamaan mukana. Tapahtumassa vallitsi ystävällinen ja rento tunnelma aamusta illan myöhäisille tunneille.





Kino Lammaslampi ja Lammasrock oli yksi seitsemästä finalistista Vantaan vuoden parhaalle kulttuuritapahtumalle. Ehdokkaat oli valittu lukijoiden lähettämien ehdotusten perusteella, ja tällä kertaa kilpailu oli kovaa, sillä ehdotuksia oli tullut runsaasti. Viime vuoden voittaja, Louhela Jam -festivaali, oli asettanut riman korkealle.
Kun Vantaan vuoden paras kulttuuritapahtuma nimi julkistettiin jännittyneen hiljaisuuden jälkeen Martinuksessa, tapahtuman järjestäjät saapuivat raikuvin aplodien saattelemana noutamaan palkinnon Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Lindströmiltä.

Osallistujien mieleen jäänyt tapahtuma osoitti, miten yhteisöllisen tapahtuman luonti onnistuu, kun on näkemystä ja halua toteuttaa. Kino Lammaslampi ja LammasRock yhdistivät taiteen, musiikin ja asuinalueen kehittämisen halun unohtumattomalla tavalla.
Ainutlaatuinen tapahtumaviikonloppu ei ollut ainoastaan kulttuurinen elämys vaan myös yhteisöllinen voimannäyte Vantaan kulttuuritaivaalla. Vantaan Sanomien tunnustuspalkinto vahvisti, että Kino Lammaslampi ja LammasRock oli todellakin Vantaan vuoden paras kulttuuritapahtuma ja sen, että Pähkinärinne varsinainen Lounais-Vantaan helmi.




Muut kuvat Arno de la Chapelle

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Pähkinärinne-Seura ry, Pop Up Kino Helsinki ja Sali sports & grill, ja se oli saanut tukea Vantaan kaupungilta.